Rabonan vedonlyönti on kaikille niille, jotka tahtovat tienestiä urheilutietämyksellään. Jäsenillemme on tarjolla paljon erilaisia tapoja lyödä vetoa. Perinteisen ennakkoo tapahtuvan vedonlyönnin lisäksi riskejä pääsee ottamaan myös otteluiden aikana eli live-vedonlyönnissä.
Live-vedonlyönti takaa sen, että suosikkijoukkueen tai -urheilijan otteluun pääsee lisäämään jännitystä ottelun aikana. Rabonan live-vedonlyönti on optimoitu juuri tähän tarkoitukseen ja jokainen pelaaja voi yrittää maksimoida voittonsa seuraamalla otteluita ja vihjeitä.
Livr-vedonlyönnin kauneus on siinä, että pelaajat pääsevät arvioimaan kohteita ja tilanteita ottelun tai kilpailun edetessä. Samaa tekee tietenkin vedonvälittäjä.
Ennakkovedot toimivat kiinteillä kertoimilla ennen ottelun alkua. Mutta otteluhan voi edetä hyvin eri tavalla verrattuna odotuksiin.
Kun taas asetat live-vetoja, voit pelata koska tahansa ottelun aikana ja joskus jopa voittaa jo ennen kuin ottelu edes päättyy. Live-vedonlyönnin kertoimet elävät koko ajan sen mukaan, miten ottelu tai kilpailu etenee.
Esimerkiksi live-vedonlyönti jalkapallossa etenee molempien joukkueiden suoritusten mukaan. Jos joukkue A on suuri suosikki ennen ottelun alkua, mutta tuhlaa maalipaikkansa ensimmäisen 20 minuutin aikana, kertoimet muuttuvat varmasti. Ennakkoveto saattaa mennä pieleen, mutta ottelua seuraavat pelaajat voivat tehdä parempia valintoja live-vedonlyönnissä.
Rabona tarjoaa paljon eri lajeja live-vedonlyöntiin kaikkien asiakkaidensa iloksi. Jokainen urheilun ystävä löytää varmasti suosikkinsa lajien joukosta. Seuraavaksi mainitaan vain joitakin esimerkkejä lajeista:
Lajien listalta löytyvät myös pöytätennis, e-urheilu, baseball, beach volley ja kriketti. Live-vedonlyönnin kertoimet ovat ajantasalla ja kilpailukykyisiä lajissa kuin lajissa.
Live-vedonlyöntiin liittyy paljon hyötyjä, kuten live-striimit, kilpailukykyiset muuttuvat kertoimet, mahdollisuus reagoida ottelun kulkuun ja mahdollisuus hyötyä ottelun yllättävistä tapahtumista.
Lisätietoja alla:
Vaikka ennakko- ja live-vedonlyönnissä on sama idea (yritetään hyötyä kyvystä ennustaa ottelun tapahtumia), niillä on myös selkeät eronsa.
Jos käy niin, että suoria lähetyksiä urheilusta ei ole käynnissä, voit aina siirtyä jännittämään nopeatempoista virtuaalista urheilua tai hevosurheilu-vedonlyöntiä tai asetaa ennakkovetoja tuleviin tapahtumiin vedonlyönti osiossamme.
Virtuaalisen vedonlyönnin kauneus on siinä, että sinun ei tarvitse elää oikeiden tapahtumien rytmissä. Vrituaalinen urheilu ei taukoa koskaan! Lajeina toimivat Rabonalla esim. koripall, jalkapallo, pöytätennis ja monet muut.
Sama pätee tietenkin ennakkovetoihin. Niitä voit suunnitella ja asettaa, vaikka ottelu ei olisi alkamassa ihan vielä. Joskus ottelun odottaminen on se kaikkein jännittävin vaihe!
Todellisten kansainvälisten klassikoiden ystäville on tarjolla myös laukka- ja vinttikoirakilpailuja!
Rabona tarjoaa vedonlyöntiä sen koko komeudessaan!